Meillä on taas idea!

Meillä on taas idea:)

Eräänäkin päivänä taas folioleivän ääressä opimme edelleen, miten olemme keskenämme samanlaisia ja erilaisia. Meg on valloittavan värikäs savolainen plantaasinomistaja (sydämellinen kuitti plantaasinomistajasta) ja tunnistaa Helenissä pedantin uusimaalaisen asianajajan (Helen kommentoi: Myönnän! Kuitti tulee myös siitä että Marja kerran näytteli tv-sarjassa asianajajaa). Juuremme juontavat hyvin erilaisille paikkakunnille. Päätämme siis tehdä sokkoretken toistemme entisille kotikulmille. Sokkoretki tarkoittaa, että toiselle kerrotaan vaan julkisen kulkuvälineen lähtöaikataulu, odotettavissa olevat kulut ja ehdoton oleellinen tarvetavara. (kuten esim. taskulamppu, tiara, kynsilakka tai ritsa)

Helsinki...sittenkin Porvoo...tai jospa neuvoa-antaville

Helen: ”Kuluvan viikon lauantaina lähtisimme Helenin Helsinkiin. Tää oli hauska idea. Ei tulisi yksin lähdettyä, kun `kaikki on niin nähty`. En nyt tässä voi vielä paljastaa minkä suunnitelman rakensin A4:n arkille, koska Meg pian lukee tätä…☺. Sitten alkoi se sään kyttäily, koska kaikki suunnitellut herkut riippui siitä. Sadetta, melko sadetta, eikun sittenkin sadetta. Piti puhua Meg ympäri koko retkestä. Kassinsa oli jo pakannut ja molempia harmitti. Mutta Helsinki on kallis ja tylsä kun sataa! (saa kommentoida).

Nyt kun Helsinkipäivää oli siirretty tuonnemmaksi sepä vapautti meille koko päivän käyttöön. Vielä myöhään perjantaina viestiteltiin ja hatusta temmattiin päivä Porvoon kotikaupungissa. Megin juiceplussien ja tyrniomegoitten jälkeen aloitetaan aamu torikaffella klo 9:30. Tummia, lähes mustia pilviä pyöri ympärillä, mutta torilla vielä paistoi. Meg oli positiivisena jättänyt sontikan kotiin. Helen oli negatiivisena päivän säästä jättänyt aurinkolasit kotiin.

Torilla olikin kivaa. Miksiköhän ei koskaan aikaisemmin ole tullut tehtyä. Ihmiset osti uusia perunoita, kuljeksivat kiireettömasti. Torikahvila oli jo miltei täynnä. Meidän kahvipöytäkaverit olivat tulleet pitemmänkin matkan päästä saaristosta tuttuja tapaamaan. Korvapuustia purressa saimme kuulla, että torin laidalla oleva kaupungintalo oli joskus toiminut putkana.

Klo 13 alkaisi ilmainen pop-up vanhan kaupungin kävelykierros. Tieto löytyi Porvoossa tapahtuu – sivustolta kun jaksoi selata. Ettei menisi ihan haahuiluksi sitä odotellessa niin napattiin lähimmästä telineestä alle kaupunkipyörät (appsi oli jo ladattu aikaisemmin, juuri tällaisia hetkiä varten). Sieltä Porvoo tapahtuu – sivulta, kun jaksoi selata… löytyi pop-up taidenäyttely vanhan aseman kasarmialueella.

Porvoo alkaa täyttyä jo päiväturisteista. Matkan varrella siten muutamat heipat ja rimpautukset kanssakulkijoille. Kiskot eivät enää kirsku Porvoon asemalla, mutta ratapöllit tuoksuu tutulta. Pyöräilyn kohteemme ateljeen suuret ovet ovat appoisenaan ja houkuttelevat käymään sisälle.

Heti ovipielessä Meg pysähtyy taulun eteen. Siinä oli Runeberg elpymässä erään kostean illanvieton jälkeen. Hänen olotilansa näytti kaikkea muuta kuin vahvalta. Meg oli Runebergin ja Edelfeltin ystävä, hän oli aivan myyty. Taulun on maalannut Johanna Lindholm.

Helen jatkoi sisemmälle, pysähtyi nojatuolin luokse. Onkohan tämä osa näyttelyä? Jotain abstraktia? Kahvilanpitäjä sanoi, että istuu vaan. Helen ottaa näyttelyasennon.

                                                        Galleriakokemus

"Hei! Onko teillä täällä aina jotain kiertäviä taidenäyttelyitä?"  Kahvilan pöydästä vastaa nuori nainen. "No ollaan eilen juuri avattu. Ei olla ajateltu muuttuvaa näyttelyä. Tällä hetkellä täällä on näitä mun tauluja" Oh, tapaamme itse taiteilijan, Cecilia Ebben, ja hän antoi meidän hieman haastatella itseään. Hän kertoi taiteestaan ja miten on hänkin päätynyt Porvooseen. Jotain yhteistä siis :)

Cecilia Ebbe

Meg jututti taiteilijaa. Hövelispäissämme kerroimme, että meillä on blogi ja kysyttiin lupaa julkaista siellä taiteilijan kuva ja ateljeen antia. "Mikä se teidän blogin nimi on?" Hämillämme vilkaisimme toisiimme. Ei oltu vielä julkaistu. No siitä saatiin pontta. Eihän me luonnollisestikaan voida blogista puhua kun sitä ei ole. Tekstiä meillä kyllä oli, mutta blogitausta oli hakusessa.  Nyt oikeesti tämä blogi on saatava lentoon!  

Ensimmäinen kontakti ulkomaailmaan varjonäyttelyssä ja bloggaajatkin oikein varjobloggaajia. Nyt oikeesti tämä blogi on saatava lentoon! Mitähän kaikkea tässä matkan varrella syntyykään, ketähän kaikkia saammekaan tavata matkallamme.

Se oli niin meidän kohde…. Oltiin molemmat otettuja tästä näyttelykokemuksesta! Vahvoja värejä, Porvoo teemaa ja huumoria. Tietenkin syvyyttä antoi se, että tavattiin itse taiteilija. Näyttely oli Cecilia Ebben ensimmäinen. Upea Cecilia Ebben ja Johanna Lindholmin varjotriennaali osui ja upposi. Ympäristönä tämä pop-up taidegalleria oli kaikkia aisteja hivelevä taidepläjäys vanhassa Porvoon ratapihan veturitallissa. Toivottavasti koko alue pysyy taidetapahtumien käytössä jatkossakin. Samassa tilassa, hienoissa puitteissa toimii kahvila. Aukioloajat gallerian kanssa keskiviikosta perjantaihin klo 12- 18 ja viikonloppuisin klo 10 - 16. Kannattaa mennä tutustumaan läheltä ja kaukaa.

             Tämä juna on seisonut asemalla jo jonkin aikaa. Juoksee silti. "Älä jätä!" 

Pyöräilin sen kiinni.

Pop up opastus Porvoo

Kun saatiin pyörät pois, maksu 1 EUR per pyörä!, ehdittiin sopivasti pop-up opastuksen alkuun. Ja ajatella, vielä ei ollut satanut. Kananlihalla kyllä oltiin. Oltiinkin ainoat osallistujat niin saatiin luksus privaattikierros. Saatiin kysyä itseämme kiinnostavista aiheista ja antaa reittitoiveita. Helenistä kiinnostavinta oli kuulla yksityiskohtia, legendoja taikka faktaa, valtiopäivien juhlallisuuksista sekä vanhojen rakennusten arkkitehtuurillisista yksityiskohdista.

Albert Edelfeltin patsaan kohdalla kehuskelimme menevämme AE:n museoon Haikkoon ihan tästä seuraavaksi. Olihan meillä meneillään Porvoo päivä. (Ateljeehenhan tosin emme jaksaneet enää lähteä ja hyvä niin. Jäi jotain koettavaa myös ensi kertaan. Jaksaa sitten keskittyä ajan kanssa.)

Kuva pirunportaista. Megin kameraan tuli joku sumu juttu. Harmi, koska muutama galleriakuva ei onnistunut. Huomattiin vasta jälkeenpäin. Mutta tähän kuvaan tuo oikeanlaisen mystisen tunnelman: pirunportaat, "jotka talvella ovat pirun liukkaat." Meg heitti tuon ihan lonkalta ja vei sanat oppaan suusta. Siitä ne portaat ovat oikeestikin saaneet nimensä.

Mieleen painuvin kokemus opaskierroksella Megille oli yönaikainen elämä vanhan torin ympäristössä. Kuulemma kummittelee. Meg uteli kummituksista, saikin kuulla, että vanhan torin luota museon edestä lähtee kivikkoinen tie ylös päin, missä öiseen aikaan kuuluu kettinkien kolinaa. Tarina kertoo vankien jaloitellen siinä menneinä vuosina. Pitänee tulla keskiyöllä todistamassa tämä todeksi.

Historiallisia valtiopäiviä juhlittiin ja tanssittiin 1809 säätytalolla, niin että lattialankutkin tutisi ja taipui. Tarina kertoo keisarin ihastuneen juhlissa paikalliseen neitoon, Ulla Möllersvärdiin. Suomen sodan loppuvaiheista, näistä tanssiaisista ja romanssista on Mika Waltari kirjoittanut osaksi fiktiivisen kirjan nimeltä Tanssi yli hautojen.

Kurkistus peiliin. Onko kulttuuri muuttanut minua? :)  

Kierroksen jälkeen tuli se sade. Oltiin nyt kuultu kulttuuria ja syöty vaan yhdet pullat aamulla torilla. Olis voinut mennä museon kahvilan kautta museoon sateensuojaan…mentiinkin viltteihin kääriytyneinä terassille ottamaan neuvoa-antavat! Sateisen iltapäivän tuloksena oltiin taas ideaähkyssä uusista tekemisistä ja haasteista.