Maakraput lähtee merelle...

On just ne kesäkuun 30 asteen helteet. Oltiin kävelylenkin asemasta käyty jo hikoilemassa meren rannalla Sondbyssä. Helen meinas nahkaa palaa jos toista päivää peräkkäin tullaan. Googlailtiin ympäristöä, vinkki vesibusseista ja niinpä seuraavana päivänä sunnuntaina klo 8:15!, navigaattori päällä naapurikuntaan. Sipoon raitti saaristorantoineen löytyi helposti. Oii mikä kultakimpale löytyikään.

 

Jo Kalkkirannassa oltiin hulvattomalla tuulella; oltiin löydetty perille, vene odotti ja oli ILMAINEN. Otettiin selfieitä ja siinä kai se laiturilla idea syntyi, että kirjoitettaisiin yhdessä blogia ihan elämän ilosta näille hyville päiville - että me sohvaperunat oltiin saatu kammettua itsemme liikkeelle ja heti aamusta. Jospa tämä inspiroisi muitakin. 

Ooh! ja maisemat oli merta ja saarta, merta ja saarta ja mertajasaarta noin 1.5 tuntia...niin nähty! Sitten lähestytään kohdetta ja päästään taas Ooh! fiilikseen. Kapealla venereitillä voi miltein koskettaa sileitä kallioita, upeita rantahuviloita ja vesilintujen poikasia kivien päällä. No nyt!

Rantaudutaan Pirttisaareen. Ensin eksyttiin yksityisten pihoihin, mutta sitten ekat valokuvat jo polkua reippahasti. Meg ottaa kuvat takaapäin edellään reippahaasta Helenistä. "Naura kulkiessas, se näkyy kehossa". Ja Helen nauraa. Ja keho nauraa.

Joka y-risteyksessä äänestetään suunnasta. Lopulta polku hukkuu kokonaan ja siirrytään kalliolle. Wau, siellä sileillä kallioilla katsotaan horinsonttiin ja puraistaan reissumiesvoileipää foliokääreestä. Hiljaisuuden rikkoo silmiin osuva puinen lavarakennelma. Kun tanssilava täällä keskellä luontoa. Sanattomasta sopimuksesta foliot lentää takaisin reppuun ja reput pusikkoon, ja kun ketään ei ollut näkemässä...Ensin muisteltiin jostain syystä lapsuuden noloja jumppatunteja. Se tamburiini! Ja hyppy ja hyppy ja hyppyjahyppy. Helen pistää valssiksi...tuntuu että liukuu vaan lenkkari lankuilla. Kuvat sitten kertovat että tanssi näyttää enemmänkin huonolta jalkapallon peluulta. Kun taas Meg joogaa eteerisesti...

Eli näin sitä kehtaa kun ketään ei ole näkemässä...ja sitten postaamme kuvat nettiin kaikelle kansalle. Mutta tätä me ajateltiin just blogimme suolaksi. Ei poseerauksia vaan ihan miten se tapahtui!

Vihdoin jatketaan kun tulee hiki siinä hosuessa. Vielä perustamattomaan blogiimme pulppuaa uusia ideoita...seurauksena kävellään taas huti polulta. Olis se venekin lähdössä. Vastaan ei tule kuin perhe lapset pukeutuneena uimarenkaaseen ja aikuiset eväskoreihin. Naamat ovat kaikilla valkoisilla juovilla aurinkorasvasta. Ne etsi rantaa, me venelaituria. Molemmat seurueet jatkaa h- moilasina johonkin suuntaan. Sellainen kesäpäivän tapaaminen keskellä metsää...

Taas käy merituuli naamaan kotimatkalla. Retken arvosana 7,5 (lähinnä koska ei oltu tutustuttu kohteeseen etukäteen). Mutta ne odotukset, mitkä syntyi blogin perustamisesta ja seuraavista aktiviteeteista, täysi 10.

Tässä johdanto blogimme syntyyn. Seuraavissa tarinoissa päästään keskittymään blogin suolaan. Annetaan omat värimme näkyä kun hiljalleen avataan luonteenpiirteitämme.

.