Taas toista toisen eteen - Kukuljärvi. Suuri suositus.


Oltiin käyty nyt Porvoosta länteen. Entäs itään. Helen oli jo ´aikaa ennen blogia´ tai ´entisessä elämässään` katsonut, että googlemapsissä Ruotsinpyhtää Kymijoen suistossa näyttää mielenkiintoiselta. Vuonna 2018 Ruotsinpyhtää valittiin Vuoden uusmaalaiseksi kyläksi. (kylälista muilta vuosilta löytyy googlesta) Nimensä paikka on saanut siitä, että Ruotsi otti Turun rauhassa pitäjästä toisen puolen omistukseensa, toinen puoli jäi Venäjälle. Syntyi Pyhtää ja Ruotsinpyhtää. Nykyisin vakiintunut nimi on siis Ruotsinpyhtää, jonka helmi on 1700 -luvun ruukkimiljöö. Mutta mitä muuta siellä vois tehdä, kun ajomatkaa kuitenkin 40min?  

Paluu selaamaan luottolistaamme: `Lista kaikista – virkistys-, ulkoilu- ja luontokohteet Uudellamaalla. (https://uuvi.fi/fi/lista-kaikista-virkistys-ulkoilu-ja-luontokohteet-uudellamaalla/)

Löytyi Kukuljärven vaellusreitti. Tosin Loviisan alta, mutta on Ruotsinpyhtään kainalossa. Lauantai-iltana vielä myöhään viestiteltiin ja Meg siirsi taas siivouspäiväänsä ja päätti saman tien lähteä mukaan. Hyvä valinta! Noin 8 km:n reitti lupaa haasteita nousuineen ja kivikkoineen. Mukaan, uikkarit, tuhdit eväät ja koko päivä. Lähtö yhdeksän jälkeen.

Houkutus on suuri laittaa tämä kuva loppukuvaksi. Mutta se olisi valhe. Todellinen lopputunnelma ei ollut noin ärsyttävän energinen.  Oltiin huomattavasti hikisiä, janoisia ja hiljaisia.


Lähdettiin heti alkuun kiertämään reittiä väärään suuntaan. Tämä tarkoitti sitä, että reitin loppupäässä oli kaikki nousut jyrkille kallioille ja kivikkoiset, juurakkoiset polut. Kaksi kohtaa reitillä oli niin jyrkkiä, että siihen oli viritetty köysi, millä käsivoimin kammetaan itsemme kallion laelle.



Maasto oli antoisan vaihtelevaa. Suolla tuoksui suopursu, juolukat olivat vielä ihan vihreitä, mutta lakat jo punersi. Mäntykankaalle pysähdyttiin syömään mustikoita. Tuli ihan sellainen hulluus, että tuolla on ja tuolla on. Lopulta piti antaa periksi, että ei ne mustikat syömällä lopu. Silti kuitenkin aina kun toinen pysähtyi hetkeksikin ottamaan kulauksen vesipullosta, ni jo toinen on puskissa pylly pystyssä ja kädet käy puskasta suuhun. 


Tuli taas hetki, jolloin vedettäisiin folioleivät repusta.  Helen poikkesi polulta ´hyvälle taukopaikalle`  kalliolle kukkulalle. Istui keskelle kalliota. Meg istuutuu kivelle. Mutustellaan reissumiestä kun ihmisiä alkaa ohitella Helenin oikealta ja vasemmalta. Siis se istuu keskellä polkua. Oli jo ruokaa suussakin ja hyvä asento niin siihen se jäi. No problem. 

 Ensimmäinen kina
Kesken haukkupalan foliotansa hypistellen Helen alkoi puhua joutsenmerkistä, mikä mainitaan blogin introssa. Että miten me se huomioidaan, ja kyseenalaisti Megin valinnan lisätä arvoihimme juuri joutsenmerkin. Aika turhan tiukkaankin Helen siinä tivasi. Meg joutui ikävästi puolustelemaan omia kantojaan. Ja hyvin puolustelikin, sillä aivan oikein, kun blogi on yhteinen niin saa ja pitää siihen molemmat kirjoittaa omista näkemyksistään ja arvoistaan. Metsäretken tunnelma oli harmillisesti latistunut. Helen katsoo nyt peiliin... Päätettiin olla halkomatta hiuksia ja jatkaa matkaa sovinnossa. Opimme koko ajan niin itsestämme kuin toisistammekin. Iloa ja elämäntapaa pystyisi ammentamaan toisen hyvistä puolista ja ominaisuuksista, ja pitääkö niihin negatiivisempiin luonteenpiirteisiin vaan siedättyä vai vain ymmärtää. Asioista on jokatapauksessa hyvä puhua. 


Istuu keskellä polkua!

Lakkoja suolla. Vielä raakoja.



Kuuden kilometrin jälkeen tervetullut bonus on pulahdus itse Kukuljärveen. Järven rannoilla ei ole mökin mökkiä. Ainoa laituri on laavupaikan uimapaikka. Vesi onkin ihan superkirkasta ja tuoksuu raikkaalle. Näkee omat varpaat.


Uimisen jälkeen oltiin nii-in voimiemme tunnossa taas, että lisäsimme reittiin 2 km ja piipahdettiin Brannin luolalla. Eipä nyt ollut näkemisen arvoinen. Emme sen enempää tutustuneet kuka tuo Branni oli. Päätettiin, että se oli joku laiton pontikan polttaja. 

Megin mieltä jäi vaivaamaan tuo ei niin kummoinen luola keskellä korpea. Niinpä hän googletti ja löysi tietoa 1900- luvulla eläneestä lehmipaimen Jaakosta, joka majaili kesät vaatimattomasti luolassaan. Liekö poltellut pontikkaa, sitä ei kerrota.

Kukuljärven vaellusreitille suuri suositus! Tässä koko reitti. Huom. sittenkin 12km!


Takaisin autolla takaluukusta kylmät fantat (Megille erikoismaininta kylmäkallejen hankinnasta), tukkaan kuivashampoota, dödöä kainaloon ja vielä kylille. Matka jatkui kurvaillen Strömbergin ruukille historialliseen kyläyhteisöön. Sää oli mieleen, mutta museossa Meg nyrpisteli museon kaikenmaailman metalliesineitä. Ruukkielämä 1700 - luvulla vaikutti kurjalle elämälle. Muihin ruukkipatruunoihin tutustuneena Helen puolusteli, että usein yhteisössä pidettiin työntekijöistä perheineen hyvää huolta vaikka työ oli rankkaa ja likaista. Tiedetään, että työviikon jälkeen isännät päästivät työmiehet vain saunan kautta puhtaana kotiin vapaalle. Aikas huomaavaista...






Taidetta navetan vintillä.


Kirkon alttaritaulun on maalannut Helen Schjerfbeck. Teos on Schjerfbeckin ainoa alttarimaalaus.

Meg oli viime talvena käynyt katsomassa Helsingissä Helen Schjerfbeckin maailman näyttelyn Ateneumissa. Olihan se hengeä salpaava näyttely, joka näytti myös taiteilijasta itsestään myös pelkistetyn ja karun puolen. Oliko hän onneton taiteilija, joka haikaili suuren rakkauden perään? Koskaan tätä kohdetta omakseen saamatta.  Tauluissa näkyi pettymys ja rakkaudettomuus. Ilo ja elo oli jossakin, ei ainakaan taiteilijan kasvoilla tai kehossa. 

Meg oli nähnyt myös elokuvissa Antti Jokisen ohjaaman Helen Schjerfbeckistä kertovan elokuvan, jossa kaksi Suomen huipulla olevaa näyttelijää tekevät huippuroolit. Laura Bird ja Krista Kosonen. Hieno elämänkerta itse Helenistä.

Samoin Meg oli lukenut Kaari Utrion kirjaa hullu rakkaus. Kirjan tarinan mukaan alkaa arvaamaton matka Kymenlaakson kartanoihin, koskien ja sahojen pauhussa paljastuvat vanhat synnit ja syttyvät uudet rakkaudet. Näkymä kymenlaakson yllä oli suoraan kuin kirjan kannesta. Meg tiesi tulleensa Utrion sielun maisemaan.


Kotona klo 18. Väsynyt mutta onnellinen.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meg ja Jenifer Keisarillinen kalastusmaja Langinkoski

Meillä on taas idea!

Museokortti